keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Tyrmäävän upeat juhlat tiedossa!

  Perheyrityksemme täyttää ensi vuoden alussa 150-vuotta, mikä on erittäin korkea ikä alamme yritykselle ja sen lisäksi Salkari on aina pysynyt saman perheen omistuksessa. Polkaisemme juhlavuoden käyntiin lauantaina 21.11.2015 klo 19 ravintola SKY:lla pidettävässä hyväntekeväisyysjuhlassa. Ilmoittautuminen ja illalliskortin lunastaminen (a`49e sis.tapasbuffet ja juomat) tapahtuu sähköpostitse (salkari@salkari.fi) 14.11.2015 mennessä. Paikkoja on rajoitetusti, lisätietoja löydät täältä. Illan aikana saamme nauttia mm. Doppwoman:in ja Katriina Koskiniemi-Väisäsen järjestämästä muotinäytöksestä, Andre´ Linmanin musisoinnista, DJ:n soittamasta hittimusiikista (luvassa ikivihreitä useilta vuosikymmeniltä). Pääasiallisena ohjelmana meillä on kuitenkin 2 upeaa juttua: hyväntekeväisyyshuutokauppa, jonka tuotto ohjataan kokonaisuudessaan Vaasan Lähimmäisyhdistyksen kautta vähäosaisten vanhusten hyväksi, sekä upean Eva Wahlströmin meille suunnittelema 150-vuotisjuhlavuoden koru, joita on valmistettu numeroitu 150 kappaletta ja niistäkin jokaisesta ohjataan osa tuotosta edellä mainitsemaani kohteeseen. 
Eva on luvannut myös lahjoittaa huutokauppaan tämän kuvassa näkyvän otteluviittansa:


Olishan se nyt hienoa liehua kotona ympäriinsä maailmanmestarin viitta harteillaan! Miettikää kun haette aamupostin ja taustalla soi "eye of the tiger"...
Okei, takaisin asiaan ;)
Huutokaupassa on tarjolla paljon upeita tuotteita, niistä lataan kuvakansion tuonne facebookissa olevaan tapahtumaan sekä Salkarin facesivulle vielä tämän viikon aikana. 
Nyt vaan kiireesti sähköpostia lähettämään ja lippuja varaamaan, että pääsette nauttimaan tästä upeasta illasta ja olette mukana tärkeän asian puolesta!
Evan korusta ja yhteistyöstämme  kirjoittelen toisella kertaa enemmän, 
-Hanna



torstai 24. syyskuuta 2015

(N)ostakaa ankkurit!

Tänään saapui tuo odottamani ja hehkuttamani paketti meille Rhode Islandilta, Yhdysvaltojen pienimmästä osavaltiosta, sisältönään käsityönä tehtyjä nahka- ja tekstiilipunosrannekoruja. Oi, siellä ne on!!! 


Messinkinen ankkuri tai nuoli toimittaa lukon virkaa näissä vintage-henkisissä asusteissa, jotka syntyivät suunnittelijansa Kiel James Patrickin kyllästyttyä "krääsään" (onko tuo edes oikea sana 😂). Hän siis kierteli antiikkikauppoja yrittäen etsiä laadukkaita asusteita ja koska tarjontaa ei ollut, päätti lähteä tekemään niitä itse ja edelleen tuotteet valmistetaan alusta loppuun Yhdysvalloissa.
Törmäsin näihin otettuamme Nick Cabana-kellot valikoimiimme ja olin myyty. Katsokaa itse miten makeen näköinen:



Alkoi armoton 
selvittäminen, miten ne saataisiin meille myyntiin ja olemmekin ENSIMMÄINEN (ja AINUT) 
jälleenmyyjä Suomessa. 
Tuotteita lisäillään koko ajan nettiin , suurin osa onkin jo ostettavissa verkkokaupastamme ja tietenkin myymälästämme myös. 
Nämä korut on unisex-malleja ja niistä löytyy eri kokoja. Itselleni valikoitui klassiset musta ja ruskea nahkapunos, niihin voi kivasti yhdistää vaikka kullanvärisen teräsranneketjun niin saa vähän enemmän säihkettä, ja sitähän ei pimeässä syksyssä ole koskaan liikaa? 
-Hanna 



tiistai 15. syyskuuta 2015

Myrskyn merkki!

Otsikossa ei luonnehdita (pelkästään) kirjoittajan habitusta, vaan myymälän tämänhetkistä tilannetta. Puolivuosittain järjestetään Vaasan keskustassa City Storm-tapahtuma, jolloin osallistuvissa myymälöissä on erilaisia tarjouksia ja tempauksia. Meillä tämä tarkoittaa sekä tuote- että palvelutarjouksia. Teemme aina tilaa tulevalle sesongille poistamalla valikoimista poistuvia tuotteita (tarkoittaa merkkituotteita reippailla alennuksilla) sekä tyhjäämällä varastoihimme jääneitä tavaroita (yksittäisiä kappaleita tasarahalla tai vähintään 70% alennuksella). Myymälän ulkoasu muuttuu aika tavalla kun nämä aleröykkiöt vielä kuorrutetaan limenvihreillä somisteilla! Keskiviikosta lauantaihin siis ilakoidaan tarjousten parissa :D
Suursuosion on saavuttanut jo legendaariseksi muodostunut "sormuksen puhdistus ja kiillotus 10€"-tarjous, mihin voi tänä vuonna lisäksi ostaa 20€ lisäpanostuksella rodinoinnin valkokultasormukselle. Tulee kuulkaa ihan tajuttoman hienoksi, ja kestää hyvin. Tässä pari esimerkkiä! Hauskaa on aina seurata ihmisten reaktioita, kun hakevat sormuksiaan huollosta. Niin yllättyneitä ja iloisia ilmeitä, "tämähän on kuin uusi"!
Lisäksi meillä tehdään rannekellojen paristonvaihdot hintaan 5€, tämä ei koske sykemittareita eikä kultakelloja.
Tervetuloa tekemään löytöjä ja hyödyntämään tarjouksiamme! Mikäli kirppismeininki, tarjousplakaatit ja vihreä väri ei ole sun juttu, tule vasta maanantaina ;)
-Hanna



keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Efva Attlingin vieraana

Kuten edellisessä tekstissä mainitsin, meillä oli ilo ja kunnia päästä Tukholmaan Efva Attlingin vieraaksi viime viikon perjantaina. Suomesta oli kymmenkunta meidän alan ihmistä ja saimme tutustua lisää Efvaan sekä brändinä että ihmisenä. Tarina oli toki tuttu, kun olemme Efvan koruja jo vuosia myyneet, mutta oman syvyytensä stoorille antoi tietenkin käynti pääkonttorilla, missä Efva itse esitteli tuotteita ja kertoi tarinansa. Muutaman kerran jouduin keräämään itseni, etten alkanut kyynelehtiä, välillä liikutuksesta, välillä kunnioituksesta siihen, miten tuo nainen uskoi omaan juttuunsa. Rohkea, innovatiivinen, hyväsydäminen nainen.
Attlingin koruissa on usein joku sanoma, osassa ihan kirjaimellisestikin. Take no shit-korusta (löydät malliston täältä ) on tullut supersuosittu viimeisen vuoden aikana, ja moni kokeekin sen voimaannuttavana tekstinä: "Mulle sä et ala" . Mutta harva tietää, kuinka paljon hyvää tällä korulla on tehty: jokaisen korun myynnistä menee osa hyväntekeväisyyteen, ja sillä on kerätty jo yli miljoona kruunua Ruotsissa toimivalle BRIS (Barnens Rätt i Samhället) -säätiölle. Sinne lapset voivat ottaa yhteyttä jos esim. tuntevat olonsa yksinäisiksi, pelkäävät tai ovat joutuneet kiusatuiksi, ja näillä Efvan lahjoittamilla rahoilla on palkattu sinne uusia työntekijöitä. Efvan ajatus korun takana: 
"My thought with the 'Take no shit' message is to give strength, to get courage to stand up for yourself, not to be offended" 

 

Efva myös kertoi, miten teki läpimurtonsa korualalla: Ensimmäinen Attling-koru oli Homo Sapiens-laatat nahkanauhassa, eli kaksi hopealaattaa joissa stanssattuna tuo teksti, koska jokainen meistä on ihminen, Homo sapiens, ja olemme kaikki yhtä arvokkaita. Madonna näki korun , ihastui, käytti sitä ja BOOM- loppu on historiaa ! 
Illalla juhlimme Södra Teaterissa, jossa esiintyi mm. Tomas Ledin. Siellä myös julkaistiin kaksi syksyn ja talven aikana tulevaa kokoelmaa, ja kyllä- Efva teki sen taas. Hämmästyttävää kuinka joku voi onnistua vuodesta toiseen! Alla olevassa kuvassa minä ja Efva juhlissa, taulu konttorin seinältä (ei jää epäselväksi että kuka on kingi ;) ) sekä koru mistä koko tarina alkoi. Minun paidan alta pilkistää yksi Attlingin erikoisemmista koruista, Peace harness. Tilasin tuon itselleni pitkän haaveilun jälkeen, ja kun se saapui niin Markus (kumppanini sekä töissä että vapaa-ajalla) kysyi, että "kuka on tilannut Attlingin HENKSELIT" :D 

Efvan koruihin voit tutustua tästä . Mitä sinulta löytyy tai mistä haaveilet? 
-Hanna




maanantai 7. syyskuuta 2015

Pöllö on back: Syksyn sneak peek!

Edellisestä kirjoituksesta onkin vierähtänyt hetki, se on nimittäin ilmestynyt toukokuun loppupuolella. Hopsan, on vissiin kiirettä pitänyt (lue: kynnys kirjoittamiseen kasvaa, mitä pidemmäksi tauko venyy). Kyllä kesäkuukaudet aina on kiireistä aikaa myymälässä, kun monet juhlat painottuvat toukokuun ja elokuun välille; äitienpäivä, valmistujaisjuhlat, rippijuhlat sekä kesähäät.
Vuorottelimme lomien kanssa, että kaikki saivat nauttia helteisistä tai hyytävistä kesäsäistä. Palattuani lomalta sain ottaa pehmeän laskun myymälän arkeen, sillä viimeiseen kolmeen viikkoon on mahtunut ostopäiviä sekä Helsingissä että kahdesti Tukholmassa.
 Tässä tulee pieni maistiainen siitä, mitä on tänä syksynä luvassa:
Ensimmäiset ostopäivät olivat Tukholmassa, missä tutustuimme Thomas Sabon mallistoihin. Runsaasti täydennystä tulee jo olemassa oleviin sarjoihin, mutta täysin uutena meille esiteltiin Love Bridge-korut. Tiedätte tämän  rakkauslukko-jutun, missä kiinnitetään kaiverrettu lukko siltaan? Ideahan on ihan romanttinen, mutta vanhat sillat eivät kestä tätä painoa, ja ovat alkaneet murtua, ja lukkoja joudutaan niistä leikkaamaan irti.




Mutta ei hätää! Sabon Thomas on keksinyt tähän ratkaisun ;) 
Love bridge-kokoelma rakentuu siis rannekorujen ympärille, niitä löytyy runsaasti erilaisia, sekä 
naisten että miesten malleja. Ideana on,että tämä koru annetaan rakkauslukon tilalta ja että kaiverrutat siihen henkilökohtaisen tekstin lahjan saajalle. Nämä tulevat sisään tässä syksyn aikana, ja kaiverrukset teemme samaan hintaan ja pyrimme tekemään ne nopealla aikataululla, saman päivän aikana. 
Materiaalina Sabon koruista tutut : hopea, jossa mahdollisesti 18 karaatin kultaus sekä puolijalokivet kuten makeanvedenhelmet, ruusukvartsit, obsidiaanit ym. 
Tästä saa tosi kivan ja persoonallisen lahjan!


Helsingissä kävimme ostamassa sisään Orreforsin sekä Kosta Bodan taidelasia sekä Orreforsin konepestäviä kristallilaseja. Suuren suosion saaneet olutlasit (pils , lager ja tumma olut) saivat täydennyksen nyt IPA-lasista! Näitä menee runsaasti esim. "mieslahjoiksi", hinnat 39-49€/ 3-4 kpl:tta.


Ostimme sisään tietenkin myös klassista, arvokkaampaa kristallia, kuten suomalaisen suunnittelijan Martti Rytkösen uutuustuotteita. Tästä vanhemmasta kuvasta voi nähdä Rytkösen suosiman tyylin: hyvin simppeliä ja tyylikästä ilman turhia krumeluureja,ajatonta ja kaunista:


Menneenä viikonloppuna teimme vielä uuden reissun Tukholmaan, sillä meidät oli kutsuttu Efva Attlingin vieraiksi! Tästä on pakko kirjoitta aivan oma stoori, niin siitä en hehkuttele sen enempää. Paitsi että oli AIVAN MAHTAVAA :D

Lauantaina kävimme vielä skandinavian koru- ja kellomessuilla, siellä oli muutama mielenkiintoinen juttu, mutta kaupat tein heti kun näin nämä:
Kiel James Patrick! Näitä olin etsinyt siitä asti kun lähdimme myymään Nick Cabana-kelloja, näin nimittäin kuvan ja olin ihan myyty. Toivottavasti uppoaa myös asiakkaisiimme!
Tykkääkö kukaan muu kuin minä :) ?
-Hanna






lauantai 23. toukokuuta 2015

Lauantaiaamun huumaa !

Tänään oli aikainen herätys, sillä aloitimme viikonlopun tarjoilemalla aamiasta Thomas Sabo-mallistoesittelyn kunniaksi. Yleensä mallistoesittelyihin kuuluu iltatilaisuus kutsuvieraille, mutta näin loppukeväästä tuntuu, että kaikilla on illat täynnä ohjelmaa. Aamiaiseen kuului ruuan ja juoman lisäksi maailmalla jo superhitiksi noussut "flash tattoo" eli metallinhohtoinen korua mukaileva tarratatuointi, joka kestää iholla kauniina useamman päivän. Thomas Sabo on iloksemme alkanut näitä valmistaa ja niissä toistuu Sabon koruista tutut teemat. Jokaisessa pakkauksessa on 3 arkkia,väreinä hopea ,kulta ja ruusukulta, eli yhteensä 33 kuvaa ja hinta vain 29,90e.

Ensimmäisen kerran näin nämä tatuoinnit tammikuussa kun olimme ostamassa kesämallistoa sisään ja mieleeni muistui heti 80-luvun purkkapakkaukset joista tuli värikkäitä siirtokuvia. Kieltämättä olin hieman skeptinen ja mietin että onko tämä "aikuisten" juttu ollenkaan, mutta yllättäen, nyt olen ihan myyty! Nämä on siis niin makeita! Miettikää kesällä, kun iho on ruskettunut : rannalla, terassilla, festareilla...


Itselleni laitoin kuvan kämmenen ulkosyrjälle ja väriksi valitsin ruusukullan, sillä sitä on tehosteena tässä Thomas Sabon kellossa,joka on ranteessani. Rannekorut Sabon Karma beads ja Charm club.
"Such a good karma"


Mitä mieltä olette? Onko nämä kivan näköisiä teidän mielestä? Voisitko käyttää?
Tässä vielä muutama kuva aamulta, leppoisaa viikonloppua, toivoo:
-Hanna





sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Karman laki - totta vai huuhaata?

Uskotko karman lakiin? Siihen, että minkä taaksensa jättää sen edestään löytää? Uskotko, että tietty kivi voi vahvistaa positiivisia energiavirtojasi? Siihen, että asiat,jotka meille tapahtuu on ennalta  määrätty? Jos vastasit kaikkeen "EN", älä lue pidemmälle. Jos vastasit kyllä, tämä on myös sinun juttusi:

Vuonna 2009, juuri pari kuukautta sitten osakkuuden kultasepänliikkeestä vaiherikkaiden tapahtumien jälkeen hankkineena, istuin junassa matkalla Helsingistä takaisin kotiin ja selailin Stockmannilta nappaamaani esitettä, jonka värikkäässä kannessa luki : 
Adventures of Thomas Sabo 

Tiesin heti, että tämä on saatava valikoimiin. 

Nyt, kuusi vuotta myöhemmin olenkin kokenut Thomas Sabo-korujen ympärillä monta seikkailua ja saanut tavata ja tutustua upeisiin ihmisiin sekä ostaessani koruja sisään ,että myydessäni niitä edelleen! Yhä koen vahvasti, että tämä on mun juttu.
On mahtavaa huomata, kuinka monia asioita korulla voi ilmaista, kuinka paljon tunteita ja muistoja siihen voi liittyä, kuinka ne asiat tekee siitä kantajalleen niin rakkaan ja tärkeän. 
Vuosien aikana korujen tyyli, niin Sabolla kuin muillakin, on muuttunut. Yhä enemmän halutaan, että korulla on jokin tarkoitus,tarina. 

Oma suosikkisarjani on Thomas Sabon (yllätys!) Karma beads, jonka keskeisenä elementtinä ja toistuvana teemana on Wheel of Karma, karman pyörä. Se symboloi positiivista energiaa, elämäniloa sekä sisäistä tasapainoa. 


Sarja koostuu lisäksi kymmenistä erilaisista helmistä, beadeista, joista jokaisella on oma merkitys. Beadit on valmistettu hopeasta sekä aidoista puolijalokivistä, ne on käsin viimeisteltyjä esim. 18karaatin kultauksin, emaloinnein sekä zirkon-kivin. 
Luonnonkivillähän on kautta aikojen uskottu olevan parantavia sekä eheyttäviä voimia, ja tottakai uskomme, että käyttämällä näitä itsellesi valikoituja kiviä ja muutenkin kauniita koruja saat niistä positiivista energiaa!

Beadeja voit käyttää ranne- ja kaulakorussa tai vaikka korvakoruissa. Rannekorua ei ole pakko kerätä täyteen, ja itse usein vaihtelenkin beadeja eri kokonaisuuksiksi eri asuihin. 
Nyt onkin käynnissä kampanja, että ostaessasi kaula- tai ranneketjun saat yhden beadin (arvo 19e) kaupan päälle! Mikäli tilaat verkkokaupastamme, lähetä vaikka viesti minkä kiven haluat :)


Ensi viikon lauataina, 23.5.15 sinulla on mahdollisuus saada asiantuntijan opastusta esim.itsellesi sopivan korun valintaan Salkarissa klo 10-15, sillä meillä on Thomas Sabon mallistopäivä! Klikkaa myös facebook-sivullemme ja osallistu kisaan :)
Toivon sinulle mahtavaa tulevaa viikkoa- Such a good karma!
-Hanna











torstai 14. toukokuuta 2015

Vinkki ylioppilaslahjaksi sekä kutsu juuri sinulle!

Tänään kävin töissä syöttämässä tuotteita kassajärjestelmäämme. Tuo prosessi on pitkittynyt entisestään, sillä sen jälkeen kun tuotteet on kassajärjestelmässä, ne syötetään verkkokauppaamme, kuvien ja tietojen kera. Verkkokauppamme on siis reaaliaikainen ja sielä näkyy ainoastaan ne tuotteet jotka löytyvät meiltä tiskistäkin. Näin voimme taata että asiakas saa haluamansa tuotteen varmasti ja nopeasti. Toimitusaika meiltä postitse on 1-2 päivää, tai halutessasi noudat tuotteen myymälästämme. 

Toukokuu on yksi kiireisimmistä kuukausistamme valmistujais- sekä ylioppilasjuhlien takia. Koulunsa päättäviä halutaan muistaa lahjoilla, joista jää muisto pitkäksi aikaa, jopa loppuelämäksi. 
Tavaraa tulee sisään päivittäin, useita paketteja. Alkuviikosta sain odotetun lähetyksen Saksasta, nimittäin Thomas Sabon suuren täyttölähetyksen. Kaikki pitäisi olla upeasti esillä ensi viikon lauantaina 23.5 , koska meillä on silloin Thomas Sabo-esittelypäivä! Avuksi saamme silloin Lindan, jota leikillämme kutsummekin "Suomen Saboksi". Linda vastaa Thomas Sabon toiminnasta Suomessa ja tekee työtään palavalla innolla sekä erittäin vahvalla ammattitaidolla.

Haluammekin tarjota Sabo-asiakkaillemme jälleen jotain extraa, ja siksi päätimme järjestää la 23.5 aamulla klo 9-10.30 luksusaamiaisen, johon SINUT on kutsuttu! Ota vaikka ystäväsi mukaan ja tule nauttimaan kuplivasta, säihkyvästä ja kiireettömästä aamusta meille Salkariin. Aamiaisen lisäksi tarjoamme sinulle  tuotelahjan, kivan Thomas Sabo kesätatuoinnin sekä mahdollisuuden tehdä ostoksia erikoishinnoin.
Paikkoja tilaisuuteen on rajoitetusti ja ne täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittauduthan kuitenkin viimeistään ma 18.5 , hanna@salkari.fi.


Kevään ylioppilaille on vihdoinkin saatu oma riipus, eli charmi ! Saimme pienen erän tätä korua, jota on saatavilla vain rajoitetusti. Se on valmistettu 925 sterling-hopeasta ja viimeistelty emaloinnilla. Ostaessasi riipuksen (49e) saat kaupanpäälle silkkinauhan sekä hopeisen kiinnityslenkin. 
Silkkinauha mahdollistaa korun käytön monella tapaa. Tietenkin voit käyttää sitä kaulassa tai kiertää ranteeseen. Tämä oli todella kaunis myös otsalle kietaistuna, ja kiva vaihtoehto jos ei halua juhlia koko iltaa lakki päässä. Olisin halunnut ottaa kuvan, jossa nauha olisi kauniin kampauksen kera, mutta tänään oli vaihtoehdot vähän vähissä: itselläni oli bad hair day eikä otsani näyttänyt kuvissa tämän kevään ylioppilaan hipiälle, mies nyt oli vielä kehnompi vaihtoehto, joten, ta-daa:
Vanha herra Ludwig, tuttaville Lulle vaan, näyttää mallia! Ei pöllömpää :)
-Hanna

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Muistokorut Mummulta

Kulunut äitienpäivä on ollut liikuttava monellakin tapaa. Tottakai silmäkulmat kostuvat siitä ylpeyden ja onnen tunteesta, kun omat lapset ovat miettineet ja toteuttaneet omat korttinsa ja äitienpäivälahjansa. Viisivuotias poikani oli piirtänyt muotokuvan minusta: hiukset olivat vaaleanpunaiset, kädet muistuttivat erehdyttävästi kirkkoveneitä eikä huulipunassa oltu säästelty. Teinityttö oli ostanut äidin lempparivärisen huulipunan. Helluset.

Myös ikävän kyyneleitä tuli muutama vuodatettua. Tämä oli ensimmäinen äitienpäiväni ilman omaa Äitiä. Äitimme nukkui pois juuri joulun alla, ja etenkin  juhlapyhinä ikävä nousee palaksi kurkkuun. Tänään tuntui kamalalta se, että et enää koskaan voi halata ja koskettaa rakastasi, etkä enää koskaan voi tuntea sitä halausta, mihin tiivistyy kaikki: rakkaus, huolenpito, ylpeys, anteeksianto sekä äärimmäinen hyväksyntä - oman äidin halaus.

Äiti tykkäsi kovasti koruista ja kelloista. Hopeaa ja näyttävää sen olla piti. Äidin poismenon jälkeen tuntui tietenkin luontevalta, että jokainen ottaa koruista jonkun muistoksi itselleen. Lapsenlapsia on kuusi ; sekä tyttöjä että poikia, ikähaitari viiden ja kahdenkymmenenviiden vuoden välillä. Sain ajatuksen, että olisi kiva, jos kaikki saisivat samanlaisen muiston Mummusta ja Fammusta. Äiti oli aina tarkka oikeudenmukaisuudesta; kaikki lapset ja lapsenlapset olivat samalla viivalla.  Niinpä keräsin kasan äidin koruja, ja lähetin ne koruvalimoon, jossa ne sulatettiin ja valettiin uudestaan eri muotoon.Valitsin valuun äidin eniten käyttämiä koruja: 


Koruista valettiin simppelit, melko kookkaat laatat. Näitä laattoja on ostettavissa meiltä muutenkin, ne valmistetaan aina kierrätyshopeasta ja stanssataan asiakkaan toivomalla tekstillä . Tätä voi pitää lyhyessä tai pitkässä ketjussa, nahkanauhassa tai vaikka avaimenperässä. Koruihin stanssattiin meillä Salkarissa pienin kirjaimin teksti: "Semper mecum", vapaasti suomennettuna: "Aina kanssani".


Tällä tavalla jokainen lapsenlapsi voi kantaa konkreettiseen muiston isoäidistään aina mukanaan. Sillä Äiti, vaikka olet poissa, olet aina kanssamme. Olet meissä.
Hyvää äitienpäivää, 
-Hanna

perjantai 8. toukokuuta 2015

"Äitiiiiiiiiiiii...."





Sen verran liikuttava video Pandoralta, että piti pistää jakoon <3... Lapset etsivät silmät sidottuina oman äitinsä rivistä, muutamalla nopealla kosketuksella äitiehdokas joko hylättiin tai hyväksyttiin. Myönnän, että hetkeksi herkistyin ja toki katsoin tämän juuri, kun liikkeessämme oli haipakan äitienpäivämyyntien aikainen parin minuutin hiljaisuus...liikutteneissa tunnelmissa palveltiin seuraava asiakas :) 

Ensi sunnuntaina tämä rakkain ja eniten "hoettu" henkilö juhlistaa päiväänsä; antamisen ja huomion roolit heittävät päiväksi kärrynpyörää. Äitienpäivä herättää herkkiä tunteita; äärimmäistä rakkautta, mutta myös kipua ja menetyksiäkin. Jokaisella meillä on oma tarinansa. 

Pandora tarjoaakin tarinanne kerrontaan käsin viimeisteltyjä koruja, jalometalleihin ja kimmeltäviin kiviin ikuistettuja hohtavia perheyhteyden vertauskuvia. Kun ensi sunnuntaina äiti saa sänkyynsä aamukahvin ja pikkukätösin voideltuja leipiä, tarjotinta tarkemmin tunnustellen hänen käteensä voisi osua vielä ylellinen korulahja; koru unohtumattomien hetkien pohjalta. 
Vielä ehtii hyvin, liikkeemme on auki huomenna, lauantaina, 10-15 ja nettikauppamme 24/7tästä, josta pääset suunnittelemaan ikimuistoisen äitienpäivälahjasi. 






-Minna

tiistai 5. toukokuuta 2015

Kesä tulee, tuleeko kello?

"Ostaako kukaan enää rannekelloja kun kaikilla on kännykässä kello"? Kyllä ostaa. Ja paljon.

 Kello on ollut ehkä noin viimeiset kolme vuotta yksi myydyimmistä artikkeleistamme.  Rannekellovalikoimamme koostuu yli 15 eri tuotemerkistä, edullisista "käyttökelloista" aina  sveitsiläisiin kellosepän taidonnäytteisiin. Kellomerkkeihimme voit halutessasi tutustua   paremmin täällä.
Kello on alunperin ollut statussymboli, sillä vain harvalla oli niihin varaa. Ne tulivat ensin vallanpitäjille ja rikkaille, sillä kultaisesta taskukellosta saatoi joutua pulittamaan hienon kaupunkitalon hinnan. "Kellä kello, sillä valta"!
Tänäpäivänä laadukkaan rannekellon saa jo hyvän kenkäparin hinnalla. Kello kertoo kantajansa tyylistä, arvomaailmasta ja ehkä harrastuksestakin.
 Mielestäni kello viimeistelee asun kuin asun. Sisäinen Lenita Airistoni aina nostaa päätään kun näen juhlapukuun pukeutuneella miehellä tai naisella ranteessa sykemittarin. Mielestäni se on vähän sama asia kuin cocktailasu ja crocsit.

Rannekello on itselleni sekä tärkein koru että asuste. Rakastan kelloja,niitä ei ole koskaan liikaa. Uusia ihmisiä (ja vähän tutumpiakin) tavatessani kuikuilen aina ensimmäiseksi , mitä ranteesta löytyy. Sorry !
 Vapaapäivänä käytän harvoin mitään koruja (koska töihin lähtiessäni olen yleensä kuin vähän kevyemmin koristeltu joulukuusi), mutta kello löytyy ranteesta lähes poikkeuksetta. 


Tällä hetkellä käytössä olevat kelloni löytyvät seuraavilta merkeiltä: Marc by Marc Jacobs, Thomas Sabo (3kpl:tta), Gc, Superdry.Nämä kaikki siis käytössä, koska: Työkello, erivärinen työkello, lenkkikello,mökkikello jne.  Kaapista löytyy myös hieno sveitsiläinen kello, jota olen käyttänyt viimeksi ehkä noin reilu 10 vuotta sitten. Käytän sitä ehkä sitten, jos minusta tulee hieno lady!

Tärkeimpiä ominaisuuksia, joita toivon kelloltani:
- Siitä näkee ajan (oikeesti!)
- Se sopii asuuni, muihin koruihini ja laukkuuni/vyöhöni/kenkiini. Väärä kello niin pilaa fiiliksen :D
- Se kestää ainakin roiskevettä ja mahdollinen kultaus on laadukas ja kauniin värinen
- Se ei maksa mansikoita, koska kaipaan vaihtelua

Seuraavaksi käyttökelloihini saattaa tulla perheenlisäystä tältä uudelta ruotsalaiselta kellomerkiltä, Nick Cabanalta, jotka saapuivat myymäläämme eilen.



Kuvista huokuu mielestäni se fiilis, mitä suunnittelija on halunnut tuoda esille: Itsevarma, rento ja aito. niin kello kuin käyttäjänsäkin parhaimmillaan.
Viimeisteltyä, yksinkertaista, tyylikästä sekä erittäin hyvä hinta-laatusuhde. Kesäksihän on saatava taas uusi kello, löytyykö se näistä, aika näyttää...

-Hanna

keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Vappuhuhuilua!

Tervetuloa seuraamaan Helmipöllöt-blogia! 

Täällä voit seurata työskentelyämme kultasepänliike Salkarilla, Vaasassa .
Kirjoittelemme ajankohtaisiin sesonkeihin liittyvistä asioista ja asian vierestä, sydäntämme lähellä on tietenkin koru- ja kellomaailman uutiset.
 Ensi viikolla vuorossa oikeutetusti äitienpäivä.
 Lukijoillemme tarjoamme runsaasti vinkkejä sekä tietenkin erikoisetuja verkkokauppaamme!
Debyyttikappaleemme aiheena on tietenkin ihana, värikäs ja riehakas VAPPU! 
Vappujuhlien asusteeksi (upeiden skumppalasien lisäksi) ehdotamme näyttävää cocktail-sormusta. 
More is more tässä tapauksessa: mitä isompi,sen parempi!


Kuvassa olevat sormukset Thomas Sabo, pöllöt ja lasit Kosta Boda.
Tärkein asuste kaikista on kuitenkin avoin mieli ja leveä hymy! Eräs ulkomaalainen puki sen kerran sanoiksi kysymällä: "Mikä on se juhla kun suomalaisetkin lähtevät ulos,puhuvat ja hymyilevät?" No se on tietenkin VAP-PU!


                                Amerikkalaisessa shampanjalasissa munkkeja, cooleri Georg Jensen.
                                Alakuvan cocktail-lasit limited edition, kaikki lasit Kosta Boda.


Helmeilevän upeaa vappua kaikille, pöllöilkää sopivasti!
-Hanna ja Minna
Meidät löydät myös instagramista
sekä facebookista 
Kutsu kaveritkin tykkäämään, kisa käynnissä :)